maanantai 28. tammikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!

Olen askarrellut muutaman ystävänpäiväkortin joutessani, vaikken yleensä ole lähetellyt kortteja muulloin kuin jouluna. Saa nähdä lähetänkö näitäkään vai pistänkö jemmaan näpertely-ideakansiooni. Mutta tässäpä näitä, Hyvää Ystävänpäivää <3




sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Cd-telineestä seinähyllyksi

Meillä oli tarvista seinähyllyille keittiöön. Meillä oli myös puinen ruma cd-teline menossa roskiin. Tadaa, tästä yhtälöstä syntyi tuunattu puinen hieno hyllypari keittiöön! Cd-telineestä otettiin sivuseinät irti, petsattiin ne kirsikanvärisellä petsillä, ja alle ostettiin hienot mustat kiekuraiset hyllynkannakkeet.

Tästä se lähti

Tässä lopputulos

lauantai 26. tammikuuta 2013

Jäinen koriste parvekkeelle

Tätä ideaa olin ajatellut jo pitkään, että pitää kokeilla, en vain ollut saanut aikaiseksi. No äitini oli ilmeisesti lukenut ajatukseni ja tehnyt itselleen tällaisen, joten pakkohan se oli sitten minunkin tehdä! Laskin siis muoviseen keittiörasiaan vettä pari senttiä, katkoin parvekkeen kanervasta pari oksaa ja asettelin ne mieleni mukaan astiaan. "Reikämuotiksi" asetelman yläreunaan en keksinyt muuta kuin sellaisen pienen muovisen pursotinmuotin, tyllako se on virallisesti nimeltään, joka osoittautui myöhemmin vähän ongelmalliseksi... Vein tämän hökötyksen parvekkeelle jäätymään ja annoin olla yön yli pikkupakkasessa. Aamulla ensitöikseni kumosin tämän jääveistoksen rasiasta suoraan lattialle - se lähtikin vähän helpommin irti kuin olin kuvitellut - jolloin siitä irtosi pieni pala reunasta, onneksi ei pahemmin käynyt. No tämä muovinen tylla tosiaan osoittautui ongelmalliseksi, se kun on niin kevyt ettei se vissiin ollut ihan kiinni pohjassa, jolloin sen alapuolelle oli tullut pieni jääkerros, jota sain aikani sulatella että sain vedettyä tyllan irti... No lopputulos on kuitenkin ihan nätti. Näitä voisi tosiaan tehdä erilaisia käyttäen erikokoisia ja -muotoisia astioita, eri kasveja jne.


Kirjanmerkkejä

Onpa tullut tehtyä myös kirjanmerkkejä! Ihan kartongille olen piirrellyt puuväreillä ja tusseilla, leikellyt ja liimaillut.. aiheet ovat vaihdelleet.

Alma-kissat

Kalliopiirustus-elukat

Ötökät

perjantai 25. tammikuuta 2013

Voimaeläin-taulut

Olen tehnyt olohuoneeseen minun ja ukkoseni voimaeläimistä taulut käyttäen pastelliliituja. Elukat ovat tuommosta kalliopiirustustyyliä, ja tuo minun hirvihän on jo tuttu mm. tatuoinnistani. Ukon korpin suunnittelin samaan tyyliin niin sain yhteensopivat taulut.