torstai 25. heinäkuuta 2013

Pyykkipoikapussi

Löysin kangastilkkulaatikkoani penkoessani kangaspalasen, johon olin tehnyt ensimmäisen kirjontakokeiluni (aikuisiällä, lapsena on varmaan koulussa tehty jotain..). Kuva oli ihan hieno itsesuunnittelemani ketunleipäkuva, tosin en ollut näköjään tajunnut, että kirjontalankoja voi "halkaista" ohuimmiksi... Siitä olisi saanut vielä kivemmän, kun olisi tehnyt ohuemmalla langalla ja tiiviimpää jälkeä. No, anyway, tämä kangaslöytö sekä päässäni muhinut tarve pyykkipoikapussille yhdistyivät. Pitäähän se emännällä olla hieno pyykkipoikapussi että kehtaa viedä lakanoita ulos kuivumaan!


Tässä lähikuva kuviosta. (Sissikin on käynyt jo pussiin tutustumassa...)


Pussukka takaa. Takakappaleeksi kelpuutin yhden jämäkangaspaloistani. Ompelin yläreunaan vanhasta roskiinmenevästä takista pelastamani vyötärönauhan, sekä kuminauhat, jotka menevät etupuolen nappien ympärille.


 Tässäpä vielä pussukka tositoimissa.




tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kaulakoruja oikeista kukista

Vihdoinkin sain tehtyä jotain konkreettista tästä ajatuksesta, joka on muhinut päässäni jo vuosia! Olen halunnut käyttää oikeita kasveja ja luonnonmateriaaleja koruissa, mutta en ole oikein keksinyt että miten niitä voisi käyttää. Tähän asti olen tehnyt vain kävyistä korviksia, mutta muut kasvit ovat vielä saaneet odottaa. Muutama viikko sitten törmäsin kasvikoruihin, jotka näyttivät siltä kuin kasvit olisivat olleet korupohjalla jonkun lasikuvun alla - netistä löysin vastaavia koruja kymmenittäin ja innostuin tästä niin että tilasin heti läjän korupohjia, lasikapusseja ja koruliimaa, sekä keräsin ja prässäsin ison läjän minimaalisia kukkia ja kaikenlaisia kasveja. Sainpa tuolla puskissa rämpiessäni ja nurmilla kykkiessäni uuden nimenkin: Hemuli!

Ohjeita löysin lähinnä kapussikoruihin joissa käytettiin erikuvioisia papereita kapussiin liimattuna. Päätin kuitenkin kokeilla vastaavia mutta prässätyillä kukilla. No eihän se toiminut, liimasta jäi hirveät ilmataskut kasvien väleihin ja lopputulos oli kaikkea muuta kuin nätti... No ei muuta kuin taas googlettelemaan ja raapimaan päätä että miten ihmeessä niitä koruja tehdään! Sitten törmäsin aineeseen nimeltä epoksihartsi, ja johan rupesi hommat luistamaan! Se on tarkoitukseen juuri sopiva menetelmä. Se on sellainen litku mikä kaadetaan korupohjaan ja kuivuttuaan kovettuu lasimaiseksi massaksi. Netissä mainostettiin epoksihartsin yhteydessä liimalakkaa, jota voi laittaa värien säilyttämiseksi, hartsi kun voi muuttaa paperin/kasvin värejä. Levitin lakkaa kasvien päälle, mutta siitä huolimatta osa kasveista muuttui täysin, lähinnä rusehtavaksi tai muuten vain haalistui...

No, joka tapauksessa tässä näitä valmiita koruja. Ennen tarkempaa syyniä, tässä koko satsi mitä olen tehnyt (lukuunottamatta yhtä jonka laitan tämän jälkeen):


Tässä 2cm:n korkuinen riipus, kukat valkealla pohjalla. Älkää kysykö mitä kukkia nämä kaikki ovat, ei mitään hajua.. Kauniita ovat, se on pääasia. Periaatteessa olisi kyllä kiva tietää!



Sitten pari asetelmaa, jotka olivat mielestäni kauneimmat korut - ennen hartsin laittamista... Osa kukista muuttui ihan erinäköiseksi. Tuon vasemmanpuoleisen korun alin kukka oli alunperin vaaleanpunainen, nyt se on tuommoinen epämääräinen valko-ruskea! Oikeanpuoleisen korun kaikki kukat paitsi keltainen muuttuivat! Vasen kukka muuttui läikikkääksi ja haaleansiniseksi, alunperin se oli kauniin sinivioletti. Toinen kukka vasemmalta oli alunperin punavioletti, nyt se on samanvärinen sinivioletti kuin reunimmainen, ja oikeanpuoleinen oli alunperin valkoinen, nyt se on ruskea.. Höh, sanon minä!

Vasen 2cm, oikea 2,5cm

 No sitten pari tämmöistä yksinkertaisuudessaan kaunista riipusta. Molemmissa on yksi kukka, tai siis tuollainen monikukkainen yksi kukka, tai siis... Ja molemmissa valkoinen pysyi valkoisena, jihuu!

Vasen 2cm, oikea 2,5cm


Lopuksi sitten pienenpienet riipukset, nämä ovat vain 1,6cm kokoisia!

Tähän laitoin mökiltä kerättyjä (kiitos äiti tuliaisista!) kasveja ja tämän ainakin pidän itselläni "voimakoruna".


Apilan lehti. Olisinpa onnekas jos löytäisin neliapilan! Tässäkin väri hieman vääristyi, tuli tuollainen vähän kirjava. Voi johtua liimasta, jolla liimasin lehden paperille...


Ja viimeisin mutta ei suinkaan vähäisin riipus, voikukan höytyvät! Olin varma että ne eivät kestä ehjänä kun valutan hartsi-litkun niiden päälle, mutta päätin kokeilla. Ja nehän pysyivät täysin ehjänä! Tähän en laittanut sitä liimalakkaa ollenkaan hartsin alle, sitä ei olisi saanut levitettyä mitenkään. Ehdottomasti yksi suosikkini!






Käpykorvikset

Mainitsin jossain tekstissä käpykorvikset joita olen tehnyt, mutta omistanpa nyt ihan oman jutun näille minun lempparitekosilleni. Kainuun kallioisissa vaaramaisemissa käppäillessäni huomasin että maa on täynnänsä pienenpieniä kitukasvuisten mäntyjen käpyjä. Ajattelin että jotain noista täytyy tehdä, ovat niin mainion näköisiä ja juuri sopivankokoisia - esimerkiksi korviksiksi! No eipä siinä sitten muuta kuin tuotekehittely käyntiin, ja kokeilujen, epäonnistumisten ja taas uusien kokeilujen jälkeen hoksasin miten ne kannattaa tehdä. Jääköön se liikesalaisuudeksi, vaikka näkeehän nuista tietenkin tarkkasilmäinen miten ne on tehty ;) No näitä on sitten tullut tehtyä yksi jos toinenkin pari!

Nämä ovat 1,4cm kokoiset perusharmaat kävyt hopeoiduissa korviskoukuissa


Tässä kellertävät 1,8cm kävyt kullatuissa koukuissa


Kuparisissa koukuissa olevat 1,7cm kävyt

 


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Olkalaukusta hoitolaukuksi

Olemme käyttäneet vaunuillessa pojan hoitolaukkuna minun entistä olkalaukkua. Hihnaa olen ommellut lyhemmäksi että se menee vaunun aisojen yli sopivasti. Laukku on ollut sinänsä hyvä ja tarkoitukseen sopiva, mutta kun se oli tuunattu ihan minun näköiseksi, niin eihän se oikein poikavauvan hoitolaukuksi sopinut! Tuumasta toimeen siis.

Tässä ruskea kangaslaukku minulle tuunattuna, mustaa pitsiä ja hirvi-rintamerkki (turvavöillä kiinni ettei tipahda kyydistä).


Purin laukusta kaikki ylimääräiset härpäkkeet, jolloin siitä tuli taas tavallinen tylsä, ruskea olkalaukku.


Ostin silittämällä kiinnitettävän kangasmerkki-tipusen ja siihen sopivaa vihreää kiemuranauhaa, jonka ompelin suoralla ompeleella kiinni, ja simsalabim, puolessa tunnissa minun olkalaukustani tuli ihan erinäköinen, pienen vauvamiehen hoitolaukku :)